Kari Hyvönen
Johtaja, Asiakkuudet
(040) 529 1528
kari.hyvonen(@)tiera.fi

DigiOnesta lisäarvoa kuntalaisille ja koulutuksen järjestäjille

Suomella on vahva asema opetuksen ja kasvatuksen saralla kansainvälisesti. Vaikka PISA-tutkimuksen sekä muidenkin arviointitutkimusten tulokset ovat olleet viime aikoina Suomen osalta osin laskusuuntaisia, voitaneen todeta, että voimme edelleen olla ylpeitä Suomessa koulutusjärjestelmästämme, opettajistamme ja oppilaistamme. Teemme oppimisen eteen paljon arvokasta työtä joka päivä niin kunnissa alueellisesti kuin myös kansallisesti. Tästä yksi hyvä esimerkki on oppimisen uusi ekosysteemi – DigiOne!

DigiOne on saanut vauhdikkaan alun, ja on ollut ilo seurata, miten eri ekosysteemin osapuolet ovat tarttuneet hankkeessa ”härkää sarvista” ja lähteneet edistämään kansallisesti merkittävää asiaa yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi.

Perimmäisenä tavoitteenamme on mm. tukea oppijaa kehittämällä opetuksen toimintaympäristöstä entistä tasa-arvoisempi ja tukea yksilöllisiä opinpolkuja.

Lisäksi hankkeen tavoitteena on löytää yhteistyön avulla kustannussäästöjä sekä luoda mahdollisuuksia uusien innovatiivisten palveluiden kehittämiselle.

 

Kuntien yhteistyö on kullanarvoista toimintaympäristön muuttuessa

Kuntien toimintaympäristö on murroksessa useasta näkökulmasta. Lainsäädännölliset sekä isot rakenteelliset muutoshankkeet vaikuttavat jokaiseen kuntaan voimakkaasti. Samalla on toimialakohtaisia toiminnan uudistamistarpeita, ja uudet teknologiat mahdollistavat asioiden tekemisen ihan uudella tavalla. Näistä näkökulmista on luontevaa, että asioita tehdään yhdessä. Kuntien välinen yhteistyö on viimeisen vuosikymmenen aikana lisääntynyt huomattavasti, ja uskon sen lisääntyvän tulevaisuudessa entisestään. DigiOne-hanke on erinomainen esimerkki yhteistyöstä ja sen merkityksen korostumisesta.

DigiOne-hankkeessa on mukana huima määrä osaamista eri näkökulmista. Kuntien toimialaosaajat pääsevät vaihtamaan ajatuksia kehityksen suunnasta, määrittämään tavoitetilaa ja luomaan parhaita käytänteitä toiminnan uudistamiseen. Samalla ICT:n ja digitalisaation asiantuntijat pääsevät sparraamaan toimialatarpeita suhteessa teknologian tuomiin mahdollisuuksiin.

Tätä työtä rikastavat omalla ammattitaidollaan yhtenä ekosysteemin jäsenenä Kuntien Tiera sekä useat eri ohjelmistotalot alustalle tulevien palveluiden kilpailutusten myötä. Osaamisen, digitaalisen alustan ja sen palveluiden avulla odotetaan syntyvän kokonaan uusi lähestymistapa opetuksen ja kasvatuksen kehittämiseen. Tämä on todella hienoa ja inspiroivaa myös minulle, yli 10 vuotta kuntasektorilla erilaisten järjestelmähankkeiden, sekä nyt Tieralla kunta-asiakkaidemme toimintaympäristön muutoksen ja digitaalisten valmiuksien kehittymisen kanssa työskennelleelle!

 

Ekosysteemi mahdollistaa kehityksen ja kannustaa vastaamaan tarpeeseen

Kun hanke etenee ja ekosysteemi kehittyy, haastaa se samalla yhtä lailla ekosysteemin toimijoita pysymään ajan trendeistä sekä tulevaisuuden näkymistä ajan tasalla. On kyettävä vastaamaan tarpeisiin, jotka realisoituvat jo lähivuosina, mutta samalla on luotava edellytykset sille, että ekosysteemi mahdollistaa kehittymisen myös paljon pidemmälle aikavälille. Tässä on tärkeää tiivis vuoropuhelu koko kuntakentän ja sidosryhmien kanssa niin hankkeen aikana kuin sen jälkeen.

Kuntien Tieran vastuulla on käydä vuoropuhelua koulutuksen järjestäjien kanssa. Tämän eteen tulemme aktivoitumaan kuluvan vuoden aikana järjestämällä tietoiskuja hankkeessa mukana olevien kaupunkien kanssa, koronan näin salliessa. Koulutuksen järjestäjien kanssa käyty vuoropuhelu luo hyvän pohjan myöhemmin mukaan haluaville kunnille ja mahdollistaa valmistelun kohti uutta ja innovatiivista ekosysteemiä.

DigiOne-hankkeesta saat tietoa DigiOnen infotilaisuuksista, sosiaalisesta mediasta ja uutiskirjeen välityksellä. Liity siis mukaan seuraamaan hankkeen etenemistä LinkedInissä, Twitterissä ja Instagramissa tunnisteella @DigiOneFi.

DigiOnen verkkosivuille päivitetään tieto tulevista infotilaisuuksista.

 

Mukavaa kevättä kaikille ja kuullaan tärkeän hankkeen parissa!

Kari Hyvönen
johtaja, asiakkuudet
Kuntien Tiera