Tieran Pilvipalvelut tuo kustannussäästöjä ja toimintavarmuutta

Palvelinten hallinta- ja valvontapalvelujen tilaaminen Tieralta lisää järjestelmien toimintavarmuutta. Kustannushyödyt taas lisääntyvät sitä mukaa kun uusia toimintoja siirretään kilpailutetun teknologian piiriin. Tiera Pilvi on nykyaikainen pilvipalvelu-kokonaisuus, joka mahdollistaa palvelinten, verkkoyhteyksien, työasema- ja tallennustilakapasiteetin, palvelualustojen ja ohjelmistokokonaisuuksien hallinnon ulkoistamisen pilveen.

Tiera Pilvi on joustava kokonaispaketti

Valmiiksi kilpailutettu ratkaisu säästää sekä rahaa että aikaa. Palvelukokonaisuus joustaa asiakkaan tarpeiden mukaan, ja kulut määräytyvät palvelujen käytön pohjalta. Monipuolinen palveluvalikoima yhtenäistää kuntatoimijoiden infrapalvelujen hallintamalleja ja tukee kustannustehokasta digitalisaatiota. Kunnat voivat suunnata omia resurssejaan omiin ydintehtäviinsä, kun esimerkiksi palvelin- ja palvelualustaratkaisut hankitaan ulkoistetusti luotettavalta sopimuskumppanilta.

Hämeenlinnassa kaupungin palvelinkapasiteetti  siirrettiin Tiera Pilveen helmikuun 2017 alussa solmitulla sopimuksella. Edellinen palvelusopimus ja sen mukainen hinnoittelu alkoivat olla jo vanhentunutta. Konesalikapasiteetin kilpailutus oli jo vireillä, kun Hämeenlinna ja sen kumppanina toiminut KuntaPro tutustuivat Tieran pilviratkaisuihin. Tiera Pilvi on valmiiksi kilpailutettu ja kattava kokonaisratkaisu, joten siihen oli helppo päätyä.

– Toivoimme Tieran pilviratkaisuilta ennen kaikkea hyvää laatua ja toimivuutta sekä muutosten hallittua läpivientiä. Tieralta ostetun palvelinkapasiteetin keskeisin konkreettinen etu meille on kustannustehokkuus, summaa Hämeenlinnan tietohallintojohtaja Jouni Jäkkö.

Virtuaalipalvelimia nopeallakin aikataululla

Ratkaisun käyttöönotto eteni Hämeenlinnassa sujuvasti. Uusia palvelimia on voitu tilata Tieralta helmikuun 2017 alusta lähtien, ja kaikki palvelimet siirtyivät uuden sopimuksen piiriin maaliskuun alussa. Jatkotoimenpiteinä luvassa on palvelimien uusimista ja siirtämistä osaksi kilpailutettua teknologiaa, minkä myötä kustannussäästöjen odotetaan kasvavan edelleen.

– Jatkossa virtuaalipalvelimia pystytään oletettavasti tilaamaan nopeallakin aikataululla, mikä sekin on yksi ratkaisun hyödyistä. Etenemme luottavaisin mielin ja uskomme, että Tiera on hyvä kumppani infraratkaisujen järjestämiseen, Jäkkö kertoo.