11.8.2021

Tuusula ulkoistaa konesalipalveluitaan Tieralle

Tuusulan kunta on tehnyt päätöksen ulkoistaa konesalipalveluitaan Kuntien Tiera Oy:lle. Kunta haluaa lisätä IT-palveluidensa ja toimintaympäristönsä toimintavarmuutta ja tietoturvallisuutta sekä poistaa tarpeen investoida omaan konesali-infraan. Modernisoimalla konesalipalveluitansa Tuusula pystyy myös panostamaan kunnan digitalisaation edistämiseen entistä voimakkaammin.

Tuusulan kunta on monen muun kunnan tapaan ylläpitänyt palvelinpalveluita omassa konesalissaan, ja sen lisäksi hyödyntänyt erilaisia sovellustoimittajien palveluita (sovelluskäyttöpalvelut, SAAS) toimialasovellusten ylläpidossa.

Nyt Tuusulan oma palvelininfra ja konesalitilat ovat tulossa elinkaarensa päähän ja kunnan omat konesalipalvelut siirretään Tieralle. Hankkimalla kapasiteetti- ja käyttöpalveluita Tieralta, kunta saa käyttöönsä tarpeitaan vastaavat palvelut volyymin mukaisella laskutuksella. Palvelut tuotetaan laadukkaista valtakunnallisista konesaleista, ne ovat tietoturvallisia ja auttavat varmistamaan IT-palveluiden ja toimintaympäristön toimintavarmuuden.

Tiera oli puolueettoman asiantuntijaselvityksen mukaan suositeltu vaihtoehto

Tuusulan kunta näkee kapasiteettipalveluiden suurimpina etuina selkeästi pienemmät riskit laajoille palvelukatkoksille, sekä sen, että kunnan ei tarvitse tehdä investointeja omaan konesali-infrastruktuuriin. Päätöksen myötä myös IT-henkilöstön aikaa vapautuu näiltä osin muihin IT-tehtäviin.

Toteutimme puolueettoman ulkopuolisen asiantuntijaselvityksen eri vaihtoehdoista järjestää ja tuottaa tarvitsemamme konesalipalvelut. Selvityksessä vertailtiin eri kaupallisia palvelutuottajia sekä inhouse-ratkaisuja. Selvityksen perusteella kapasiteettipalvelut olivat Tuusulan tarpeisiin parhaiten soveltuva vaihtoehto ja Tiera niiden toimittajana kokonaistaloudellisesti kilpailukykyisin. Tieran joustava palvelumalli mahdollistaa sen, että kriittisimmille palvelimille voidaan hankkia ympärivuorokautiset hallinta- ja valvontapalvelut, kun taas muiden palvelimien ylläpitovastuu säilyy jatkossakin kunnalla itsellään. Lisäksi Tieran etuna on tietysti se, että Tiera on erikoistunut kuntiin, Tuusulan kunnan tietohallintopäällikkö Niko Kinnunen sanoo.

Tiera toimittaa Tuusulalle IT-palveluiden järjestämiseen tarvittavat kapasiteetti-, varmistus-, sekä hallinta- ja valvontapalvelut.

Tieran moderni palvelukokonaisuus on kuntien yhteistyön tulos. Palveluidemme avulla asiakkaamme saavat käyttöönsä alan parhaat käytännöt ja ne helpottavat merkittävästi myös mm. jatkuvuuden hallintaa. Digitalisaation edistäminen ja tietoturvan kehittäminen ovat aihealueita, jotka vaativat Tieran kaltaista kuntatoimijoihin erikoistunutta ICT-kumppania. On hienoa, että myös aidosti puolueettomat tahot suosittelevat meitä kuntatoimijoiden ICT-kumppaniksi, sanoo liiketoimintajohtaja Jyri Lehtonen.

Lisätietoja:

Jyri Lehtonen
Liiketoimintajohtaja, Kuntien Tiera Oy
044 907 2464 / jyri.lehtonen@tiera.fi

Niko Kinnunen
Tietohallintopäällikkö, Tuusulan kunta
040 314 3028 / niko.kinnunen@tuusula.fi