21.6.2021

Rauman kaupunki ulkoistaa ICT-palvelunsa Tieralle Satakunnassa

Rauman kaupunginvaltuusto päätti 21.6.2021 kokouksessaan perustietotekniikkapalveluiden hankinnasta Kuntien Tiera Oy:ltä liikkeenluovutuksena 1.9.2021 alkaen. Täten kaupunki on päättänyt laajentaa yhteistyötään omistamansa inhouse-yhtiön kanssa ulkoistamalla perustietotekniikan palvelunsa.

Hankinta toteutetaan liikkeenluovutuksena 1.9.2021 alkaen. Sopimus on alkuun viisi vuotta määräaikainen ja jatkuu sen jälkeen toistaiseksi voimassa. Liikkeenluovutuksessa siirtyy kaupungin viisi tietotekniikan asiantuntijaa vanhoina työntekijöinä Kuntien Tiera Oy:lle. Rauman kaupungille jää kaksi tietohallinnosta vastaavaa työntekijää.

– Muuttuva ja digitalisoituva toimintaympäristömme kasvattaa koko ajan tietotekniikkavaatimuksia. Muun muassa lainsäädäntö-, tietoturva- ja toiminnallisuusvaatimukset ovat lisääntyneet merkittävästi, eikä meillä ole nykyisillä resursseilla ja toimintamallilla mahdollisuutta täyttää näitä vaatimuksia. Teimme selvitystyötä tietotekniikkapalveluiden järjestämisestä ja sen pohjalta ehdotimme niiden hankintaa omistamaltamme Kuntien Tiera Oy:ltä, kertoo Rauman kaupungin hallintopäällikkö Minna Liikanen.

Vaatimukset kaupunkien tietohallinnolle kasvavat

Kuntien Tiera Oy on yli 340 kuntatoimijan omistama inhouse-yhtiö ja Yhteiskunnallinen yritys, josta on kasvanut viimeisen kahden vuoden aikana kuntien ja kaupunkien johtava ICT-kumppani. Tiera on erikoistunut nimenomaan kuntatoimijoiden ICT-palveluiden järjestämiseen, kehittämiseen sekä tuottamiseen. Kunnat ja kaupungit käyttävät laajasti Tieran ICT-palveluita ja yhtiöllä on lukuisia kansallisia palvelukeskuksia, joissa kuntien ja kaupunkien ICT:hen erikoistuneet asiantuntijat vastaavat valtakunnallisten ICT-palveluiden tuottamisesta omistaja-asiakkaille ympäri Suomen.

– ICT-palveluilla ja tietohallinnolla on kasvava merkitys kuntaorganisaatioissa, kun tieto, työskentelytavat ja palvelut digitalisoituvat. Kunnissa on myös suuri tarve kehittää, tehostaa ja digitalisoida toimintoja sekä kuntalaisille tarjottavia palveluita. Inhouse-kumppanina me autamme omistaja-asiakkaitamme vapauttamaan aikaa toiminnan ja palveluiden kehittämiseen huolehtimalla digitalisaation perustasta, eli perustietotekniikan palveluista, kertoo Tieran liiketoimintajohtaja Jyri Lehtonen.

Leveämmät hartiat tietohallinnon kehittämisen tueksi

Liikkeenluovutus kaupungin omistamalle inhouse-yhtiölle mahdollistaa sen, että siirtyvät työntekijät jäävät kaupungin toimitiloihin tuottamaan palveluita jatkossa niin Rauman kaupungille, kuin Tieran koko asiakaskunnalle. Asiantuntijat pääsevät osaksi vahvasti kasvavaa valtakunnallista organisaatiota ja samalla Rauman kaupunki saa käyttöönsä Tieran valtakunnalliset ICT-palvelut.

– Tällä toimintamallilla turvataan mm. paikallistuntemuksen säilyminen tietotekniikkapalveluiden tuottamisessa. Lisäksi Rauman kaupunki pystyy vaikuttamaan Tieran toimintaan omistajaohjauksen kautta, lisää Liikanen.

– Tieran Ulkoistuspalvelut on voimakkaassa kasvussa. Mitä enemmän omistajamme liittyvät palveluiden piiriin, sitä enemmän vaikuttavuushyötyjä Tiera pystyy tuottamaan asiakkailleen valtakunnallisesti. Päätös ei pelkästään muuta yksittäisen kunnan tai kaupungin tilannetta, vaan vaikuttaa positiivisesti kaikkiin, lisää Lehtonen.

Lisätietoja:

Jyri Lehtonen
Liiketoimintajohtaja, Kuntien Tiera Oy
044 907 2464 / jyri.lehtonen(@)tiera.fi

Minna Liikanen
Hallintopäällikkö, Rauman kaupunki
040 1809 795 / minna.liikanen(@)rauma.fi

Timo Heiniö
Myyntipäällikkö, Kuntien Tiera Oy
040 415 4789 / timo.heinio(@)tiera.fi