Pietarsaaren kaupunki on päättänyt 14.2.2022 ulkoistaa ICT-palvelunsa omistamalleen inhouse-yhtiö Tieralle. Kaupunki ulkoistaa ICT-palvelunsa Tieralle kokonaisuutena 1.4.2022 alkaen. Kaupunki haluaa ennakoida ja varmistaa tarvittavat resurssit ICT-ympäristön ylläpitoon ja kehittämiseen sekä palveluiden digitalisointiin.
– Toimintaympäristömme muuttuu kiihtyvää vauhtia ja tehtävänämme on huolehtia, että kaupungilla on tarvittavat edellytykset kehittää toimintaansa, mutta ennen kaikkea myös kuntalaispalveluita. Teimme Tieran kanssa kattavan selvityksen kaupungin tietoturvasta, tietohallinnon kehitysmahdollisuuksista sekä kyvystämme vastata tulevaisuuden haasteisiin. Pienen tietohallinto-organisaatiomme resurssit eivät riitä vastaamaan uudistamistarpeisiin ja siksi paras ratkaisu on ulkoistaa ICT-palvelut omistamallemme palveluntuottajalle, kertoo Pietarsaaren kaupungin hallintojohtaja Milla Kallioinen.
Tiera auttaa kuntatoimijoita ICT-palveluiden tuottamisessa ja uudistamisessa
380 kuntatoimijan omistama Tiera on kasvanut viimeisen kolmen vuoden aikana kuntien ja kaupunkien johtavaksi ICT-kumppaniksi. Inhouse-yhtiö on erikoistunut nimenomaan kuntatoimijoiden ICT-palveluiden järjestämiseen, kehittämiseen, tuottamiseen sekä digitalisaation edistämiseen.
– Kunnat ovat viimeisten vuosien aikana ulkoistaneet ICT-palveluita enenevissä määrin Tieralle. Tieran kautta yksittäinen kuntatoimija pääsee hyötymään heihin erikoistuneen ICT-palveluntuottajan kansallisesta ja laajasta kokemuksesta. Asiakkaat saavat käyttöönsä palveluiden tuottamista ja kehittämistä varten juuri heidän ICT-palveluihinsa erikoistuneen yhtiön osaamisen, sanoo Tieran liiketoimintajohtaja Jyri Lehtonen.
Kuntayhteistyö laajenee Pohjanmaalla Pietarsaaren mukaantulon myötä
ICT-palveluiden siirtäminen Tieralle mahdollistaa Pietarsaaren kaupungille myös sen, että kaupungin ICT-työntekijät siirtyvät vanhoina työntekijöinä inhouse-yhtiölle. Henkilöstö pääsee osaksi vahvasti kasvavaa kansallista organisaatiota, ja samalla kaupunki saa käyttöönsä Tieran kehittämät kuntayhteiset ICT-palvelut.
– Tieralla on yli 300 asiantuntijan organisaatio ja valmiit, kunta-alan omistaja-asiakkaiden kanssa yhteistyössä kehitetyt toimintamallit ICT-palveluidemme tuottamiseen ja kehittämiseen, mikä vie Pietarsaaren kaupungin digitalisaatiota eteenpäin, kertoo Pietarsaaren hallintojohtaja Kallioinen.
Kun edessä on merkittävä muutoksen vuosi, kuntien ei kannatta tehdä kaikkea yksin. Moni kuntatoimija hyödyntää jo erilaisia Tieran palveluita, jolloin on luontevaa myös miettiä, suunnitella ja toteuttaa laajempi ICT-palveluihin liittyvä yhteistyö Tieran kanssa.
– Pietarsaari on pitkään käyttänyt yksittäisiä Tieran palveluita oman ICT-toiminnan tuottamisessa ja kehittämisessä. Olemme iloisia, että yhteistyö syventyy laajemman ICT-palvelukokonaisuuden käynnistyksellä. Pietarsaaren mukaantulo Pohjanmaalla ICT-ulkoistuspalveluidemme käyttäjäksi kasvattaa myös Tieran paikallisuutta Pohjanmaalla, Lehtonen lisää.
Lisätietoja:
Milla Kallioinen
Hallintojohtaja, Pietarsaaren kaupunki
p. 044 785 1651 / milla.kallioinen(@)pietarsaari.fi
Jyri Lehtonen
Liiketoimintajohtaja, Kuntien Tiera Oy
044 907 2464 / jyri.lehtonen(@)tiera.fi
Timo Heiniö
Myyntipäällikkö, Kuntien Tiera Oy
040 415 4789 / timo.heinio(@)tiera.fi