Hämeenlinnan kaupunki satsaa työhyvinvointiin ja otti avuksi yhteisöllisyyteen kannustavan Tiera Vire -palvelun

Hämeenlinnan kaupunki on ottanut Tiera Vire -palvelun osaksi työhyvinvointia tukevia toimenpiteitään. Palautumisen vuosi 2022 sisältää tietoa, palveluita sekä innostavia hyvinvointihaasteita. Se tarjoaa myös kannustavan mahdollisuuden yhdessä tekemiseen.

Hämeenlinnan kaupunki teetti henkilöstön työhyvinvointikyselyn (syksy 2021), josta selvisi, että noin 3400 työntekijän parissa kannettiin erityisesti huolta kuormittumisesta, palautumisesta ja unesta. Tutkimuksen pohjalta vahvistui ajatus nostaa työhyvinvointi tärkeäksi osaksi kaupungin strategista tekemistä.

“Aloimme rakentaa ihan uudenlaista hyvinvointikulttuuria kaupungin työntekijöille. Haluamme myös tuoda entistä paremmin esiin saatavilla olevat palvelut sekä kannustaa ihmisiä osallistumaan ja tukemaan toisiaan palautumisessa”, kertoo Jorma Vaara, Hämeenlinnan kaupungin henkilöstöpalveluiden työhyvinvointipäällikkö.

“Päätimme valita vuoden 2022 teemaksi palautumisen ja aloimme etsiä ideoita teemavuoden toteuttamisen tueksi. Tapasimme monia hyvinvointipalveluiden tuottajia ja päädyimme lopulta ottamaan käyttöön Tiera Vire -palvelun, joka on kehitetty tutun Heiaheia-sovelluksen pohjalta kuntakäyttöön sopivaksi. Se tarjoaa hyvin tukea ja mahdollisuuksia yhteisöllisen ja kannustavan hyvinvointikulttuurin kehittämiseen”, sanoo Laura Latomäki, tulevaisuudentekijä Hämeenlinnan kaupungin henkilöstöpalveluista.

Hankintaan vaikutti ennen kaikkea Tiera Viren tarjoamat monipuoliset mahdollisuudet, mutta Latomäen mukaan iso etu oli, että Tieran omistaja-asiakkaana Hämeenlinna sai palvelun hyvään hintaan ja valmiiksi kilpailutettuna.

“Siinä säästyi merkittävästi aikaa ja rahaa”, Latomäki sanoo.

Tiera Vire -palvelun avulla hyvinvointipalvelut tutuiksi ja käyttöön

Hämeenlinnan kaupungilla on paljon hyvinvointia tukevia palveluita, joiden löydettävyyttä ja käytettävyyttä lähdettiin parantamaan paketoimalla kokonaisuuksia ja tukemalla niiden käyttöönottoa yhteisöllisyydellä.

“Ideoimme yhdessä Tiera Vire -palvelun ihmisten kanssa, miten hyödyntää palvelua tavoitteidemme toteuttamisessa. Suunnittelimme yhdessä kampanjoita, hyvinvointihaasteita ja sisältöjä. Vuodelle 2022 on tulossa nyt neljä kannustavaa kampanjaa”, Latomäki kertoo.

Hämeenlinnassa tavoitteena oli saada palautumisen vuosi 2022 kaikkien työntekijöiden tietoon ja osaksi jokapäiväistä arkea ja elämää. Viestintään ja ihmisten sitouttamiseen onkin satsattu. Palautumisen teeman osaset sitoo yhteen Tiera Vire.

“Tiera Vire on hyvä pohja yhteisen hyvinvointikulttuurin rakentamiselle. Sovelluksessa saa olla vuorovaikutuksessa muiden kanssa sekä luoda tiimejä sekä yhteisöjä. Kun ihmiset osallistuvat haasteisiin, saavat pisteitä, jakavat saavutuksiaan ja kannustavat toisiaan, se motivoi”, Latomäki kertoo.

Työhyvinvointi lisääntyy monin eri tavoin ja toisia kannustaen

“Tiera Vire kannustaa jokaista palautumaan ja lisäämään omaa hyvinvointiaan juuri itselle hyvällä tavalla”, Vaara kertoo.

Palautumisen keinoja eivät ole vain liikunta tai uneen satsaaminen, sillä jokaisella on oma tapansa palautua ja vähentää kuormittumista Latomäen mukaan. “Toimistotyöstä palautuminen vaatii eri asioita kuin fyysisestä työstä palautuminen.

”Hämeenlinnassa on kampanjoita pitkin vuotta. Ensimmäisessä kampanjassa kerätään pisteitä hyvinvointiteoilla. Latomäen mukaan hyvinvointiteot voivat olla luontohetkiä, terveellinen lounas, ruutuajan vähennys ennen nukkumaanmenoa, rentouttava tauko tai vaikka ajoissa nukkumaan meneminen. Ekstrapisteitä saa yli 7,5 tunnin unesta tai yli 5000 askeleen liikunnasta. Käveltyjä kilometrejä tai nukuttuja tunteja ei tarvitse näpytellä sovellukseen, jos käytössä on esimerkiksi niitä kirjaava älykello tai -ranneke. Laitteet ja niiden keräämät tiedot saa linkitettyä sovellukseen.

“Jokainen voi kutsua omaan Tiera Vire -tiliinsä sen verran seuraajia kuin haluaa: esimerkiksi omat työkaverinsa tai vaikka kaikki Hämeenlinnan kaupungin työntekijät. Sovelluksen kautta ja muita seuraamalla voi saada myös uusia ideoita palautumiseen ja tutustua samoista asioista kiinnostuneisiin ihmisiin”, Latomäki kannustaa.

“Haluamme palkita ihmisiä heidän osallistumisestaan ja annamme vuoden mittaan haasteisiin osallistuneille erilaisia palkintoja. Tiedossa on myös yllätyspalkintoja”, Latomäki lupaa.“Vuoden sisällä järjestämme myös palautumisen teeman ympärille liikuntapäivän ja kaksi teemapäivää.”

Tiera Vire sopii työhyvinvoinnin edistämiseen

Sekä Latomäki että Vaara sanovat, että työhyvinvoinnin edistämisen pitäisi olla jokaisen työnantajan prioriteettilistalla korkealla.“Ei ole kenenkään etu, että ihmiset ajavat itsensä loppuun työssä. Työntekijät ovat tärkein voimavara ja heidän hyvinvointiaan on tuettava kaikin keinoin”, Vaara sanoo.

“Tiera Vire sopii hyvin työhyvinvoinnin edistämiseen osallistavalla luonteellaan. Sen avulla saa koottua tietoa yhteen paikkaan, se antaa mahdollisuuksia monenlaiseen tekemiseen niin kunnalle kuin työntekijöillekin ja edistää positiivista yhdessä tekemisen meininkiä”, Vaara sanoo.“Esimerkiksi taiteen- ja kulttuurin voi ottaa osaksi palautumisen keinoja. Meilläkin on Hämeenlinnassa hienoja museoita ja tapahtumia. Sovelluksen avulla voisimme tehdä niitä myös entistä tunnetummiksi”, Latomäki ja Vaara miettivät.

 

 

Haluatko tietää enemmän palvelun käytöstä? Asiantuntijamme alueittain palvelevat sinua: Voit myös jättää meille yhteydenottopyynnön.
Tutustu lisäksi palvelun käyttäjätarinaan >>