21.11.2017

Toteuta valinnanvapauspilotit valmiin PSOP-ratkaisun avulla – hakuaika päättyy tammikuussa

Asiakkaiden valinnanvapauden lisääminen on keskeisimpiä sote- ja maakuntauudistuksen tavoitteista. Valinnanvapauden laajentamista kokeillaan niin palvelusetelikokeiluissa kuin myös valinnanvapauspiloteissa.

Valinnanvapauspilotit toteutetaan osana uutta valinnanvapauslainsäädäntöä 1.7.2018–31.12.2019 ja pilottien valtionavustushaku päättyy 31.1.2018. Pilotoinnin siirtäminen uuden lainsäädännön mukaiseksi mahdollistaa sen, että uutta mallia voidaan kokeilla laajasti ja kokonaisvaltaisesti, ja myös useammalla maakunnalla on mahdollisuus ehtiä pilotteihin mukaan.

– Valinnanvapautta voi kokeilla sote-keskus-, asiakasseteli- tai henkilökohtainen budjetti -piloteissa ja valtionavustusta myönnetään kunnille sekä kuntayhtymille. Valtionosuutta voi käyttää niin tietojärjestelmiin, pilottien hallinnointiin kuin palveluiden tuottamisesta aiheutuvien kustannusten mahdolliseen nousuun, taustoittaa Tieran liiketoimintapäällikkö Sari Koljonen.

– Kuntakentällä jo käytössä oleva palveluseteli- ja ostopalvelujärjestelmä PSOP on valmis ratkaisu valinnanvapauden toteuttamiseen ja helposti käyttöönotettava työkalu pilottien toteuttamista varten. PSOP helpottaa palvelujen vertailtavuutta ja tukee valinnanvapautta jo nyt, Koljonen lisää.

Valmis ratkaisu auttaa toiminnan jatkuvuuden varmistamisessa ja muutoksen läpiviennissä

Palveluseteli- ja ostopalvelujärjestelmä PSOP tehostaa merkittävästi palvelujen järjestämisen prosesseja automatisoimalla palveluiden järjestämistä, tuottamista ja käyttämistä. Tämä helpottaa asiakkaan, kuntatoimijoiden ja palvelun tuottajien toimintaa. Palvelun avulla voidaan hallinnoida erityyppisiä palvelujen järjestämistapoja (yritys-, asiakas-, ja palvelusetelit, henkilökohtainen budjetti sekä ostopalvelut) ja palvelu on täysin toimialariippumaton.

– Nykyiset järjestelmän 17 käyttäjäkuntaa ja kuntatoimijaa ovat onnistuneet vähentämään ostopalvelujen ja palvelusetelien hallinnointiin kuluvaa aikaa jopa 80 prosenttia. Tuottajien näkökulmasta järjestelmä on uusi ja helppo kanava palvelujen esiintuomiseen asiakkaille. Samalla tuetaan paikallisia yrityksiä ja työllisyyttä. Asiakkaat pystyvät järjestelmän kautta hakemaan ja vertailemaan palvelun tuottajia, seuraamaan omia tapahtumia ja antamaan palautetta palvelun tuottajalle ajasta ja paikasta riippumatta.

Ottamalla PSOP:n käyttöön ennen sote- ja maakuntauudistuksen tuloa, kuntatoimija voi varmistaa toiminnan jatkuvuuden, helpottaa muutoksen läpivientiä asiakkaiden, henkilökunnan ja palvelun tuottajien osalta sekä mahdollistaa kansallisessa kehityksessä mukana olemisen.

– PSOP on helposti integroitavissa eri osapuolten tietojärjestelmiin ja siinä on valmiit KaPa-arkkitehtuurin mukaiset rajapinnat. Järjestelmä tarjotaan pilvipalveluna, jonka ansiosta sen käyttöönotto on nopeaa ja edullista. Palvelu on toteuttavissa myös siten, että sitä voidaan käyttää asiakastietolain 19 §:n mukaisen kansalaisen käyttöliittymän (Omakanta) yhteydessä.

Kysy lisää palveluseteli- ja ostopalvelujärjestelmän mahdollisuuksista omassa organisaatiossasi!

Autamme myös valtionapuhakemusten tekemisessä sekä arvioimaan projektin ja tarvittavien kehitystoimenpiteiden kustannukset, jotka hakemukseen voidaan liittää.

Varaa myös 18.4.2018 kalenteriisi!

Järjestämme Finlandia-talossa Valinnanvapautta asiakaslähtöisesti -seminaarin, joka on suunnattu kuntien ja maakuntien päättäjille sekä virkamiehille. Tilaisuuden avaa perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko. Voit ilmoittautua tilaisuuteen ennakkoon osoitteeseen anu.lamberg(a)tiera.fi.