Valtakunnallinen palveluseteli- ja ostopalvelujärjestelmä (PSOP) on valmis ratkaisu sote-uudistuksen myötä laajenevan valinnanvapauden toteuttamiseen uusissa maakunnissa. PSOP on myös kuntatoimijoiden ehdotus valtakunnalliseksi ratkaisuksi sote-palveluiden toteuttamiseen palveluntuottajien ja itse palveluiden hallinnoinnin osalta. Tiera ja Digia järjestivät torstaina 24.8. infotilaisuuden mahdollisuuksista hyödyntää järjestelmää tulevassa alueuudistuksessa.
Yksi sote-uudistuksen tavoitteista on asiakkaan valinnanvapauden lisääminen. Tavoitteessa onnistuminen edellyttää saumatonta tiedonkulkua asiakkaiden, palvelun järjestäjien ja palvelun tuottajien kesken. Edessä on siis valtava toimintatapojen ja tietojärjestelmien uudistus, johon on kuitenkin olemassa oikopolku: kuntatoimijoiden yhdessä kehittämä ja omistama Palveluseteli- ja ostopalvelujärjestelmä (PSOP) sekä siihen liittyvä Parasta palvelua -toimintamalli. Tiera vastaa järjestelmän kansallisesta hallinnoista ja sen on toteuttanut Digia.
Toimintamalli tukee valinnanvapautta jo nyt
Parasta palvelua -toimintamallin piirissä on jo 2,3 miljoonan ihmisen väestöpohja, ja tilityksiä järjestelmän kautta maksetaan vuosittain yli 200 miljoonaa euroa. Nykyiset käyttäjäkunnat ovat onnistuneet vähentämään ostopalvelujen ja palvelusetelien hallinnointiin kuluvaa aikaa jopa 80 prosenttia. Tuottajien näkökulmasta järjestelmä on uusi ja helppo kanava palvelujen esiintuomiseen asiakkaille. Samalla tuetaan paikallisia yrityksiä ja työllisyyttä. Asiakkaat pystyvät järjestelmän kautta hakemaan ja vertailemaan palvelun tuottajia, seuraamaan omia tapahtumia ja antamaan palautetta palvelun tuottajalle ajasta ja paikasta riippumatta.
PSOP-järjestelmä helpottaa palvelujen vertailtavuutta ja tukee valinnanvapautta jo nyt, ja sen käyttö on helposti laajennettavissa. Järjestelmä on kuntatoimijoiden ehdotus valtakunnalliseksi ratkaisuksi sosiaali- ja terveyspalveluiden toteuttamiseen palveluntuottajien ja itse palveluiden hallinnoinnin osalta sote-uudistuksessa. Ottamalla järjestelmän käyttöön ennen sote- ja maakuntauudistuksen tuloa kuntatoimija voi varmistaa toiminnan jatkuvuuden ja helpottaa muutoksen läpivienti
Torstaina 24.8. pidetyssä tilaisuudessa puhuivat mm. Varsinais-Suomen sote-muutosjohtaja Antti Parpo, STM:n erityisasiantuntija Jari Porrasmaa, Oulun kaupungin kehittämisjohtaja Sirkka-Liisa Olli, Kuntaliiton erityisasiantuntija Karri Vainio sekä Helsingin kaupungin vammaispalvelun ostopalvelupäällikkö Minna Eronen.