Digiloikasta huolimatta digitaaliset palvelut ovat koulumaailmassa jääneet erillisiksi, ja kansallisella tasolla ei ole yhteneväistä palvelua. DigiOne tuo digitaaliset palvelut yhdelle alustalle helpottamaan oppijoiden, huoltajien, opettajien, digitaalisten opetusmateriaalien tekijöiden ja koulutuksen järjestäjien arkea. Kyseessä on paljon odotettu uudistus, jonka pilotointi alkaa ensi vuonna.
Opetuksen järjestäjän ja koulun tärkein tehtävä on turvata oppilaan turvallinen oppimisen polku. Kuitenkin oppilaaseen liittyvät tiedot ovat olleet hajautettuina erillisiin palveluihin, mikä on hankaloittanut eri sidosryhmien yhteistyötä ja koulutuksen järjestäjän työtä. Oikean tiedon saaminen on äärimmäisen tärkeää, jotta päättäjillä on riittävästi tietoa tehdä päätöksiä esimerkiksi oppilaaksiottoon ja oppimisen tukeen liittyen.
“Kun DigiOnen myötä palvelut saadaan yhteen alustaan, on tietojen mahdollista kulkea oppilaan mukana nivelvaiheiden tai esimerkiksi muuton yhteydessä”, kertoo Jyväskylän kaupungin sivistyspalveluiden kehittämispäällikkö Tuija Rasinen.
Oppija on koulumaailman ja oppimisen keskiössä. Oppilaan oppimisen, kasvun ja kehityksen edesauttamiseksi kodin ja koulun välisen yhteistyön on oltava mahdollisimman helppoa ja mutkatonta. DigiOne tulee edistämään koulun ja kodin välistä vuorovaikutusta merkittävästi.
“Aikaisemmin järjestelmät eivät ole keskustelleet keskenään, jolloin tieto on pirstaloitunut ja vuorovaikutus eri sidosryhmien välillä on hankaloitunut”, jatkaa Rasinen.
Kodin ja koulun välisen yhteistyön edistämisen lisäksi DigiOne tulee helpottamaan myös opettajan arkea. Tähän mennessä digitaaliset toimintaympäristöt ovat olleet hajautettuina, mikä on johtanut niiden tehottomaan hyödyntämiseen.
“Digiloikka on tarkoittanut lisääntynyttä manuaalista kirjaamista ja lukuisia erillään toimivia järjestelmiä, mikä ei itsessään vielä edistä oppilaan oppimista ja kasvua”, toteaa luokanopettaja ja hankkeen pedagoginen asiantuntija Markus Humaloja.
On aika innostua ja lähteä mukaan
Hankkeen pilotointi on edennyt suunnitelmien mukaan, ja kymmenessä edelläkävijäkunnassa DigiOnea päästään kokeilemaan jo ensi vuonna. Tavoite on kuitenkin saada palvelu kaikkiin suomalaisiin kouluihin ja lukioihin.
“Jotta koulumaailman digitaalisuus saataisiin yhdenvertaisemmaksi aina Hangosta Nuorgamiin, on ehdottoman tärkeää, että kaikki Suomen kunnat innostuisivat lähtemään mukaan DigiOnen matkaan!” toteaa DigiOnen hankejohtaja Kirsi Lehto.
Yhteystiedot lisäkysymyksiä varten:
Kirsi Lehto
DigiOnen hankejohtaja
puh. 050 314 2815
sähköposti: kirsi.lehto@vantaa.fi
Kari Hyvönen
Johtaja, Kuntien Tiera Oy
puh. 040 529 1528
sähköposti: viestinta@tiera.fi