joulukuu 2020

Miksi Tiera on ylivertainen ICT- ja digikumppani kuntatoimijoille?

Kuntakenttä on kovassa murroksessa, suurimpina muutostekijöinä mm. kuntatalouden haasteet, tuleva sote-uudistus ja odotukset toiminnan digitalisoimiseksi. Tätä varten kunta – ja muut kuntatoimijat – tarvitsevat erinomaisen kumppanin, joka auttaa varmistamaan toiminnan jatkuvuuden ja tehostamisen huolehtimalla laadukkaasta ja tietoturvallisesta ICT:n hoitamisesta sekä toiminnan digitalisoinnista.

Suurin osa Suomen kunnista on jo Tieran omistajia. Yli 330 kuntatoimijan (10/2022 omistajia lähes 400, joista 18 uusia Hyvinvointialueita) ja yli 4 miljoonan ihmisen väestöpeiton myötä olemme ylivoimaisesti laajin kuntien omistama inhouse-toimija. Omistajistamme jo yli 20 kuntaa on ulkoistanut ICT:n hoidon meille. Viimeisen runsaan vuoden aikana myös neljän kuntaomisteisen inhouse-yhtiön ICT-liiketoiminta henkilöistöineen on siirtynyt Tieralle. Tiera onkin Suomen kuntien ulkoistettujen ICT-palvelujen markkinajohtaja yli puolen miljoonan asukaspeitolla.

Tieran palvelukyky on erinomainen – tästä todisteena mitattu loppukäyttäjätyytyväisyys 9,4/10. Ulkoistus Tieralle on mahdollista toteuttaa joustavasti ilman vaikeaa ja kallista kilpailutusta – ja säännöllisesti tehtäviä uusintakilpailutuksia. Olemme erinomainen ICT-kumppani myös henkilöstön näkökulmasta. Kunnan siirtyvä henkilöstö tulee Tieraan vanhoina työntekijöinä ja kunta-alan TES-ehdoilla. Haluamme panostamme erityisesti uuden henkilöstön vastaanottoon ja henkilökunnasta huolehtimiseen, ja tarjoamme ICT-ammattilaisille hyvät mahdollisuuden kehittyä työssään. Tutustu tieralaisten uratarinoihin lisää.

ICT-ulkoistuspalveluiden lisäksi Tieralla on kymmeniä kunnille valmiiksi kilpailutettuja ratkaisuja niin ICT:n kuin digitalisaation toteuttamiseen. Laajimmalle on levinnyt Tiera Verkkokauppa, jota jo lähes kaikki Tieran omistajat käyttävät. Hallinnon ja tietohallinnon ratkaisujen sekä asiantuntijapalveluiden lisäksi Tieralla on laaja tarjoama myös kuntien eri toimialoille, kuten soteen ja opetuksen ja kasvatuksen toimialalle. Kaikki nämä ratkaisut on Tieran omistajien mahdollista ottaa käyttöön ilman omia kilpailutuksia.

Olemme omistajiemme aidosti ohjaama ja siten myös ylivertainen ICT- ja digikumppani. Palvelujen sisällöistä ja niiden muutoksista on mahdollista sopia joustavasti inhouse-aseman pohjalta. Jos mietit miten kuntasi ICT kannattaisi järjestää tehokkaammin, tai miten kuntasi toimintaa tulisi kehittää ja digitalisoida, ota yhteyttä niin katsotaan miten vaikuttavaa yhteistyötä voimme saada aikaan.

Sakari Luotonen
Varatoimitusjohtaja
Kuntien Tiera Oy