Taina Uusi-Illikainen
Tuotantopäällikkö, opetus ja kasvatus
(040) 669 4771

Kohti uutta normaalia

Mikään tässä maailmassa ei ole varmaa.” Ei ollut varmaa ennenkään, mutta nyt tuo lausahdus on enemmän totta, konkretiaa meidän kaikkien osalta. Tiedämme henkilökohtaisesta kokemuksesta, miten yksi viikko tai jopa päivä voi muuttaa kaiken totutun normaalin arjen kulun, ja vaikutus on kokonaisvaltainen. Kuluva koronakevät on pakottanut meidät pohtimaan valintojamme ja arvojamme uudelleen.

Elämäntapamme on muuttunut, mutta onko kaksi kuukautta riittävän pitkä aika, että oikeasti jokin muuttuisi pysyvästi? Uskon, että on – ainakin joissain asioissa.  

  

Peruspilareina varhaiskasvatus ja perusopetus  

Varhaiskasvatus ja perusopetus ovat yhteiskunnan toiminnan ja kehityksen kannalta peruspilareita. Me aikuiset olemme ehkä ottaneet tämän hienon yhteiskunnan palvelun itsestäänselvyytenä. Nämä palvelut eivät ole vain sitä varten, että meiltä aikuisilta vapautuisi aikaa työntekoon, ja yhteiskunnan pyörät pyörisivät, vaan ennen kaikkea lapsiamme varten. Koronakevät pakottaa meitä yhteiskuntana tarkastelemaan myös näitä palveluja uudelleen.  

Laadukas varhaiskasvatus ja perusopetus nojaa ammattitaitoisiin ja osaaviin tulevaisuuden taitajiin. Erityisesti opettajiin, jotka auttavat kasvattamaan uusia tulevaisuuden taitajia ja tekijöitä.

Laadukas opetus, tuki, ohjaus ja huolenpito on kannatellut meitä tänne asti ja samalla meidän kuitenkin pitää miettiä niitä keinoja millä rakennamme tukipilaria sille, että kun tämä tilanne (pakotettu muutos) toistuu tavalla tai toisella, olemme valmiimpia siihen. Ja toisaalta emme saa menettää turvallisuudentunnetta ja varmuutta siitä, että elämä jatkuu, kouluun ja päiväkotiin palataan omaan yhteisöön, vertaisten pariin.     

  

Digioppimisen kehitys tukemaan pedagogista kokonaisuutta  

Kuluneen kevään aikana on otettu huimia digiloikkia. Mitä inhimillisiä uhrauksia se on vaatinut, se selviää meille vasta myöhemmin ajan kanssa. Pakon edessä on tehtävä nopeita ratkaisuja, pärjättävä sillä mitä on. On venyttävä. Kun kriisistä selvitään tai tilanne muuten vakiintuu, on aika tehdä analyysi. Mitä tulee kehittää, mitä muuttaa toimintatavoissa? Mikä on ollut hyvä ratkaisu, mikä ei niin hyvä? Mitä jää kokonaisuudesta puuttumaan erilaisista näkökulmista?   

Nyt en tarkoita pelkästään opettaja– tai oppilasnäkökulmaa vaan kaikkia mahdollisia nyansseja keskeisissä käyttäjäryhmissä: oppimisvaikeuksien kanssa taiteileva oppija; perhe, jonka voimavarat ovat vähissä; pedagogi, jonka, työkalut eivät vastaa siihen, miten hän haluaisi pedagogiikkaa toteuttaa. Nyt on se hetki yrittää laittaa näitä asioita kuntoon ja jakaa kokemuksia oppiaksemme.  

Kysymyksiä ja näkökulmia kannattaa ja pitää alkaa pohtia nyt. Monessa kunnassa on aloitettu tiedonkeruu kuluneesta keväästä. Kokemuksia kerätään niin oppilailta ja huoltajilta kuin opettajilta ja kasvattajilta. Toimintatapoja ja syntyneitä prosesseja tarkastellaan ja valittuja toimintamalleja arvioidaan ja kehitetään.  

Valmiussuunnitelmat joutuvat syyniin, kun tositilanteen testaus on paljastanut heikkoudet ja ennen kaikkea vahvuudet. Vahvuus on meissä ihmisissä ja yhteistyössä.    

Elämä jatkuu, työ asettuu uomaansa ja yhteiskunta muuttuu elämän mukana. Katse on suunnattu tulevaan; ensin lähitulevaisuuteen, mutta myös pikkuhiljaa kauemmaksi.