Mäntsälä on ottanut käyttöön Tiera City -ratkaisun, joka yhdistää rakennetun ympäristön ja maankäytön suunnittelun keskeiset toiminnot ja niiden tiedonhallinnan yhden järjestelmän alle. Viiden kunnan yhdessä Tieran kanssa kilpailuttamassa ratkaisussa näkyy, että kuntien tarpeita on aidosti kuunneltu.
Mäntsälässä oli 2020-luvun alkaessa monessa kunnassa tuttu tilanne: Rakennetun ympäristön ja maankäytön suunnittelun ja tiedonhallinnon toiminnot olivat pirstaloituneet monien ja usein ajastaan jälkeen jääneiden järjestelmien uumeniin.
“Olimme kyllästyneet siihen, että jouduimme tekemään paljon ylimääräistä käsityötä tietoja siirrettäessä. Kun kaavoja valmisteltiin eri ohjelmilla, tietoja siirrettäessä ohjelmista toisiin osa tiedoista hävisi, koska ohjelmat eivät tukeneet siirtoa”, kuvailee Janet Nordman, Mäntsälän paikkatietoinsinööri.
“Toiveemme oli saada kokonaisratkaisu, joka tukee koko maankäytön suunnittelun ja tiedonhallinnon prosessia ja yhdistää eri ohjelmien toiminnot samaan järjestelmään”, Nordman kertoo.
Tiera Cityn kuntayhteinen kehitystyö tuotti laadukasta jälkeä
Mäntsälä on 21 000 asukkaan kunta, jossa lääniä riittää 600 neliökilometriä. Rakennustoiminta on ollut vilkasta ja hyvälle maankäytön suunnittelun kokonaisratkaisulle on ollut tarvetta. Lisäksi aikaa tai osaamista vaativan järjestelmän rakentamiseen ei Mäntsälän kokoisesta kunnasta löytynyt tarpeeksi. SaaS-toimitusmalli helpottaa myös käyttöönottoa ja vähentää oman osaamisen tarvetta ylläpitoon.
“Tartuimmekin 2019 mahdollisuuteen osallistua yhdessä Tieran ja neljän muun kunnan kanssa tarpeiden määrittelyyn ja rakennetun ympäristön kokonaisratkaisun kilpailutukseen. Se oli hyvä valinta, sillä jokainen osallistuja toi mukanaan omaa erikoisosaamistaan, mikä mahdollisti erinomaisen lopputuloksen”, Nordman sanoo.
“Meille oli paitsi tärkeää saada yksi yhtenäinen ratkaisu monen vanhan ohjelman tilalle, myös valmistautua tulevaisuuteen ja muuttuviin lain vaatimuksiin. Tulossa on Rakennetun ympäristön tietojärjestelmä, johon on jatkossa voitava toimittaa rakentamista koskevat tiedot”, rakennustarkastaja Susanna Pyhälä lisää.
Kilpailutukseen lisättiinkin Nordmanin mukaan ehto, että ratkaisu päivittyy lain vaatimusten mukaan. Tässäkin asiassa oli kaavasuunnittelija Outi Kampmanin mukaan hyötyä yhteisestä tekemisestä, kun määrittelyvaiheessa Tieralla oli tarjota lakiosaamista.
Määrittelyvaihe oli mäntsäläläisten mielestä innostava, opettava ja hyödyllinen vaihe.
“Emme olisi ikinä onnistuneet yksin määrittelyssä ja kilpailutuksessa, ilman muiden mukana olleiden kuntien laajaa osaamista”, Kampman sanoo.
“Olemme olleet todella innostuneita ja yhteistyö on lisännyt halua oppia lisää. Olen ollut erityisen iloinen siitä, miten aidosti Tiera ja ohjelmistotoimittajat ovat kuunnelleet ja huomioineet tarpeitamme”, kertoo Joonas Törrönen, rakennuskannan selvitystyötä vetävä projektipäällikkö.
Tiera City säästää aikaa ja varmistaa ajantasaisen tiedon
Enää Mäntsälässä ei tarvitse pohtia, mikä asemakaavan versioista on luonnos ja mikä valmis versio, sillä vastikään käyttöönotettu Tiera City huolehtii dokumenttien ajantasaisuudesta.
“Jo nyt näkee, että turhauttavan työn määrä on vähentynyt ja aikaa voi käyttää tärkeisiin asioihin. Esimerkiksi kun saamme hakemuksen Lupapisteeseen, kaikki tiedot siirtyvät kerralla oikein myös taustajärjestelmiin”, Pyhälä sanoo.
Tiera Citystä haluttiin modulaarinen, jotta uusia palveluja voi ottaa käyttöön tarpeen mukaan. Avoimien rajapintojen ansiosta siihen on mahdollista liittää myös muiden luomia palveluja ja hyödyntää tietoa järjestelmästä toiseen. Mäntsälässä on Tiera Citystä käytössä ydinkokoonpanon lisäksi Lupahallinta, Kaavoitus, Ajantasakaavat ja Väestöosa.
Iloa on ollut myös Paikkatietopalvelu -sopimukseen sisältyvästä ArcGIS Online -paikkatietoalustasta, jolla saa rakennettua tarinakarttoja: Outi Kampman on tehnyt niitä Mäntsälän kouluista ja päiväkodeista.
Vastikään on otettu käyttöön myös lisäosana kokonaisratkaisuun mittalaitteiden online-tiedonvälitys, jota Nordman on jo testannut:
“Kun mittaryhmä huomaa maastossa uuden kohteen, pohjakartan voi päivittää heti paikan päällä. Näin ei enää tarvitse toimistolla muistaa tarkistaa oliko kohde kartalla jo vai ei”, Nordman iloitsee.
Hän kiittelee myös ajantasakaavan ylläpidon helpottuneen oleellisesti.
“Ajan myötä meillä on nyt mahdollista saada myös 3D-muotoiset kartat käyttöön.”
“Työn mielekkyys on parantunut, kun välineet ovat kunnossa. Pystymme myös palvelemaan asiakkaita paremmin, koska tieto löytyy nopeammin. Näemme kaiken tarpeellisen asiaan liittyvän kerralla”, Pyhälä sanoo.
“Meillä on hyviä kokemuksia tukipalvelusta. Siellä kuunnellaan, autetaan ja kehitetään palvelua palautteen pohjalta”, Törrönen toteaa.
Mäntsälässä on vielä meneillään opetteluvaihe ja samalla muutetaan myös toimintamalleja sujuvoittamaan työtä.
“Saimme hyvän käyttöönottokoulutuksen ja tukipalvelun avulla opimme koko ajan paremmin hyödyntämään Tiera Cityn mahdollisuuksia. Parasta on, että vähemmällä tekemisellä saa nyt aikaan enemmän”, Pyhälä kertoo.
“Tiera City on hyvä hankinta, jos haluaa ratkaisun, jossa kaikki tarvittavat osa-alueet toimivat saumattomasti yhdessä järjestelmässä”, Nordman summaa.
Tutustu Tiera Cityyn, rakennetun ympäristön kokonaisratkaisuun >>