29.4.2021

Tieran yhtiökokous: Tieran juhlavuosi 2020 oli myös yhtiön historian vahvin tilikausi

Kuntien Tiera Oy:n varsinainen yhtiökokous järjestettiin 27.4.2021. Kokouksen esityslistalla oli tilinpäätöksen vahvistaminen ja yhtiöjärjestyksen muuttaminen niin, että suunnitellun sote-uudistuksen edetessä myös erilaisten valtiollisten toimijoiden omistajuus mahdollistuu. Lisäksi yhtiökokouksessa valittiin uusi hallitus, ohjausryhmät ja nimitysvaliokunta.

Liikevaihto kasvoi 26%

Yhtiökokous vahvisti Tieran vuoden 2020 tilinpäätöksen. Tieran toiminnan käynnistymisestä tuli kuluneeksi 10 vuotta ja juhlavuosi 2020 oli Tieralle erityisen tuloksekas. Tieran vertailukelpoinen operatiivinen liikevaihto kasvoi edellisvuodesta 26 prosenttia 35,4 miljoonaan euroon, operatiivisen tuloksen ollessa 2,8 miljoonaa euroa eli 8% liikevaihdosta.

– Kasvun taustalla on pitkäjänteinen työ. Tilikauden 2019 aikana toteutettu SAP-liiketoiminnan toimintamallin uudistus ja SAP-lisenssisopimuksen päivitys näkyivät selkeänä tulosparannuksena. Lisäksi Turun kaupunki ja Tiera käynnistivät vuoden 2020 alussa laajamittaisen SAP-talousjärjestelmän modernisointiprojektin, mikä kasvatti koko yhtiön liikevaihdon merkittävästi yli budjetoidun, kertoo Tieran toimitusjohtaja Jyrki Halttunen.

Myös ICT-ulkoistukset vauhdittivat yhtiön kasvua. Uusia ICT-ulkoistussopimuksia solmittiin vuoden aikana kahdeksan, joista suurin asiakkuus on Vaasan kaupunki.

– Tierasta on kasvanut kuntakentän johtava ICT-kumppani. Valtakunnallisten ICT-palveluidemme väestöpeitto on jo noin 530 000 asukasta. ICT-ulkoistusten ansiosta myös henkilöstömme määrä kasvoi voimakkaasti ja tieralaisia on jo yli 250, Halttunen sanoo.

Valtakunnallisesti merkittävä inhouse-yhtiö – väestöpeitto 4,4 miljoonaa suomalaista

Yhtiön omistajina oli tilikauden päättyessä yhteensä 342 kuntatoimijaa. Vuoden 2020 kuluessa omistajakunta kasvoi 21 omistajalla. Tieran palveluiden piirissä olevien kuntien ja kuntayhtymien yhteenlaskettu asukaspeitto on jo lähes 4,4 miljoonaa suomalaista.

– Olemme sekä valtakunnallisesti että yhteiskunnallisesti vaikuttava inhouse-yhtiö. Pääsimme vuonna 2020 mukaan mm. Suomen suurimpaan opetuksen ja kasvatuksen palvelualustan uudistavaan DigiOne-hankkeeseen, jonka tavoitteena on luoda uusi kansallinen digitaalinen palvelualusta ja ekosysteemi, Halttunen sanoo.

Lisäksi Tiera kilpailutti omistaja-asiakkaittensa käyttöön valtakunnallisen Palvelualustan. Avoimen lähdekoodin Palvelualusta tukee prosessien ketterää kehittämistä, prosessien uudelleenkäytettävyyttä sekä toimiala- ja asiakasrajat ylittävää toimintaa.

Halttunen näkee tuloksellisen vuoden jälkeen myös tulevaisuuden vahvana ja valoisana, vaikka kuntakentällä on odotettavissa suuria muutoksia.

– Tämä vuosikymmen tulee todennäköisesti olemaan kuntien rakennemuutoksen ja digitalisaation vuosikymmen, johon sisältyy siirtyminen kohti valtakunnallisia pilvipalveluita. Tieran tavoitteena on tuottaa tarvittavat vaikuttavat ICT-palvelut ja digiratkaisut kuntakentän toiminnan uudistamisen tueksi, Halttunen sanoo.

Uusi yhtiöjärjestys mahdollistaa valtiollisten toimijoiden mukaantulon

Vuonna 2017 varsinainen yhtiökokous päätti päivittää yhtiön strategiaa siten, että yhtiö voi mahdollisuuksien mukaan laajentaa toimintaansa myös tuleviin maakuntiin ja muihin mahdollisiin sote-muutoksen edellyttämiin toimijoihin.

– Sote- ja maakuntauudistuksen edetessä erilaisten valtiollisten toimijoiden rooli on muodostumassa keskeiseksi, esimerkiksi hyvinvointialueet ja DigiFinland Oy, jolloin myös yhtiön toimintaa tulee aiemmin päätetyn strategian mukaisesti laajentaa näihin toimijoihin, Halttunen sanoo.

Tieran hallitukseen kolme uutta jäsentä

Yhtiökokous hyväksyi nimitysvaliokunnan esityksen uudesta hallituksesta ja Tieran hallituksen jäsenet toimikaudella 2021-2022 ovat:

  • Sirpa Ojala, senior advisor (PJ)
  • Rami Savila, strategia- ja kehittämisjohtaja, Turun kaupunki (VPJ)
  • Ari Konttas, rahoitusjohtaja, Espoon kaupunki
  • Tiina Granqvist, palvelualuejohtaja, sivistyksen palvelualue, Lahden kaupunki
  • Katri Kalske, kasvatuksen ja oppimisen toimialan apulaiskaupunginjohtaja, Vantaan kaupunki
  • Tomas Häyry, kaupunginjohtaja, Vaasan kaupunki
  • Tuija Pesonen, senior advisor

Uusina jäseninä aloittavat Tiina Granqvist, Katri Kalske ja Tomas Häyry.

Tieran uudet ohjausryhmien jäsenet ja nimitysvaliokunta toimikaudella 2021-2022

Yhtiökokous hyväksyi myös nimitysvaliokunnan esityksen uusista ohjausryhmistä toimikaudelle 2021-2022. Ohjausryhmien jäsenet näet täältä >>

Nimitysvaliokunnan jäsenet toimikaudella 2021-2022 ovat:

  • johtava kaupunginlakimies Laura Klami, Turun kaupunki (PJ)
  • konserniohjauksen kehittämisjohtaja Maria Jyrkkä, Espoon kaupunki (VPJ)
  • kaupunginlakimies Pekka Virkkunen, Lahden kaupunki
  • tietohallintojohtaja Jouni Jäkkö, Hämeenlinnan kaupunki
  • varatoimitusjohtaja Hanna Tainio, Suomen Kuntaliitto ry
  • johtaja Marina Kinnunen, Pohjanmaan hyvinvointialueen kuntayhtymä
  • asiantuntija Tarja Virmala
  • toimitusjohtaja Sanna Varpukari, Sovelto Oyj
  • kunnanjohtaja Rinna Ikola-Norrbacka, Asikkalan kunta

Lisätietoja:

Jyrki Halttunen
toimitusjohtaja, Kuntien Tiera Oy
045 888 7220 / jyrki.halttunen(@)tiera.fi