Työtuomioistuin on antanut 1.6.2026 välituomion asiassa TT 2026:16, joka koskee Avaintyönantajat AVAINTA ry:n työehtosopimuksen palkkausmääräysten tulkintaa, kokemuslisien maksamista ja kokonaispalkkamallin soveltamista tietyissä IT-asiantuntijatehtävissä. Asian käsittely jatkuu edelleen työtuomioistuimessa, ja lopullista tuomiota odotetaan arviolta vielä kesäkuun aikana.
Työtuomioistuimen mukaan kahdeksalle IT-asiantuntijalle ei voitu maksaa palkkaa kokonaispalkkana siten, että työehtosopimuksen mukaiset kokemuslisät olisivat sisältyneet työsopimuksessa sovittuun palkkaan. Välituomiossa työtuomioistuin katsoi, että heidät olisi tullut rinnastaa työehtosopimuksen palkkaryhmään HAC. Huomattakoon, että Tiera on koko ajan maksanut HAC-palkkaryhmän ylittävää palkkatasoa.
Työtuomioistuin vahvisti välituomiossaan, että työnantajalla oli velvollisuus maksaa kanteessa tarkoitetuille henkilöille työehtosopimuksen mukaisia kokemuslisiä. Lisäksi työnantaja tuomittiin maksamaan Ammattiliitto Jyty ry:lle hyvityssakko työehtosopimuksen rikkomisesta. Avaintyönantajat AVAINTA ry tuomittiin maksamaan hyvityssakko valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä.
Tiera ottaa työtuomioistuimen välituomion vakavasti. Yhtiö on käynnistänyt välittömästi tarvittavat selvitykset välituomion vaikutusten arvioimiseksi. Selvityksissä tarkastellaan muun muassa välituomion oikeudellisia, taloudellisia ja henkilöstövaikutuksia sekä sitä, millaisia toimenpiteitä lopullinen tuomio yhtiöltä edellyttää.
– Kyseessä on yhtiölle merkittävä ja vakava asia. Välituomio koskee työehtosopimuksen tulkintaa ja sen vaikutuksia tiettyihin palkkauksen ehtoihin. Arvioimme parhaillaan välituomion vaikutuksia huolellisesti yhdessä ulkopuolisten asiantuntijoiden kanssa. Koska asia ei ole vielä kokonaisuudessaan lopullisesti ratkaistu, emme tässä vaiheessa ennakoi jatkotoimia tai lopullisia taloudellisia vaikutuksia, sanoo Tiera Oy:n toimitusjohtaja Jyrki Halttunen.
Tiera on toiminut asiassa aikanaan Avaintyönantajat AVAINTA ry:ltä saadun tulkintaohjeen mukaisesti siten, että kokonaispalkkamalli oli työehtosopimuksen perusteella mahdollinen. Työtuomioistuimen välituomio kuitenkin täsmentää työehtosopimuksen tulkintaa nyt kyseessä olleessa tilanteessa. Yhtiö kunnioittaa oikeusprosessia ja toimii lopullisen tuomion edellyttämällä tavalla.
– ICT-toimialalla toimivana yrityksenä Tiera kilpailee asiantuntijaosaamisesta ja maksaa markkinahinnan mukaisia palkkoja, jatkaa toimitusjohtaja Jyrki Halttunen.
Yhtiö tiedottaa asiasta tarvittaessa lisää sen jälkeen, kun lopullinen tuomio on annettu ja vaikutukset on arvioitu tarkemmin.
Jyrki Halttunen
Toimitusjohtaja, Tiera Oy