DigiOnen kehitystyö on edennyt talven ja kevään aikana tehtyjen korjaavien toimenpiteiden jälkeen suunnitellun aikataulun ja budjetin mukaisesti. Perusopetuksen palveluiden kehitys on jo hyvin pitkällä. Osaa palveluista on pilotoitu, ja kuntien hyväksyntätestaus alkaa syksyllä.
Hankkeessa on käynnissä arkkitehtuuriperustan selvitys, jotta voidaan varmistaa hankkeen aikataulussa ja budjetissa pysyminen. Mukana olevien kuntien yhteinen tahtotila on odottaa kesän aikana tehtävän selvityksen tuloksia. Jyväskylä, Lahti, Oulu, Turku, Vantaa ja Kuntien Tiera jatkavat neuvotteluita hankkeen jatkamiseksi ja palveluiden valmiiksi saattamiseksi. Hankkeessa aiemmin mukana olleet Espoon ja Tampereen kaupungit ovat päättäneet irtautua hankkeesta.
– Lähtökohtana neuvotteluille on, että DigiOnen kehitystyötä voidaan jatkaa. Arkkitehtuuriperustan selvittämiselle halutaan antaa aikaa, jotta voidaan tehdä mukana olevien kaupunkien kannalta parhaat mahdolliset päätökset, toteaa DigiOne-ohjausryhmän puheenjohtaja Ilkka Kalo.
Hankkeen tavoitteena on luoda oppimisen ja koulutuksen järjestelmiä yhteen kokoava digitaalinen palvelualusta. Alustalle kootaan kaikki opettajan, oppijan, rehtorin, huoltajien ja hallinnon käyttämät tiedot, järjestelmät ja palvelut käyttäjäystävälliseksi kokonaisuudeksi. Palveluita suunnitellaan hankeaikana perusopetukseen ja lukiokoulutukseen.
DigiOnen palveluita ovat kehittäneet useat palveluntuottajat. Tavoitteena on kasvaa opetusalan valtakunnalliseksi ekosysteemiksi, johon myös muut opetuksen järjestäjät ja alan toimijat voivat liittyä. Hanketta ovat rahoittaneet kuntien lisäksi Business Finland ja Kuntaliitto. Vantaa on toiminut vetäjänä, koska se sai kehitystyöhön Business Finlandilta 5,4 miljoonan euron avustuksen.
Lisätietoja: DigiOne-ohjausryhmän puheenjohtaja Ilkka Kalo, puh. 040 707 1115, ilkka.kalo@vantaa.fi