Porvoon kotihoito otti Tiera Mobiili kotihoito -toiminnanohjauspalvelun käyttöön asteittain aloittaen syyskuussa 2014.
– Halusimme ratkaisun, jonka avulla työntekijämme voisivat käyttää aikaansa entistä enemmän varsinaiseen asiakastyöhön, Porvoon kotihoidon ohjaaja Krister Lindman kertoo.
Tavoitteena oli myös, että työntekijäresursseja voitaisiin tasata aiempaa tasaisemmin.
– Olimme kuulleet järjestelmästä pelkkää hyvää. Se oli meille luonteva ratkaisu myös siksi, että kuulumme Tieran kuntaomistajiin.
Kotihoidon ammattilaiset käyttävät keskeisenä työvälineenään Tiera Mobiili kotihoito -toiminnanohjauspalvelua, jonka perustana käytettävän HILKKA -järjestelmän toimittaa Fastroi Oy. Koko Porvoon kotihoito oli uuden järjestelmän piirissä tammikuussa 2015, sangen nopeasti käyttöönoton jälkeen. Lisäksi kaupungin yksi palvelutalo tuli mukaan toiminnanohjauksen piiriin tammikuussa 2018. Tiera Mobiili kotihoito -palvelu on vastannut hyvin sille asetettuihin vaatimuksiin.
– Toiminnanohjauksen reaaliaikaisuuden ansiosta henkilökunta voi toimia aiempaa tehokkaammin – olla aina oikeaan aikaan oikeassa paikassa, Lindman sanoo.
Porvoon kotihoito pystyy nyt myös siirtämään henkilökuntaa kotihoidon eri alueilta resurssipooliin, joka toimii puskurina vaihtelevan asiakasmäärän mukaan. Yhteistyö sekä Tieran että Fastroin kanssa on sujunut Lindmanin mukaan alusta alkaen hyvin ja jopa tiivistynyt vuosien mittaan.
– Keväisin ja syksyisin järjestettävien kehittämispäivien ansiosta olemme voineet vaihtaa ajatuksia ja kokemuksia muiden kuntien kanssa sekä saada viimeisintä tietoa toiminnanohjauksesta.
Porvoon kotihoidolla on omista kokemuksistaan mukavaa kerrottavaa.
– Olemme jo vuosien ajan suositelleet Tiera Mobiili kotihoidon käyttöä kunnille, jotka ovat harkinneet sitä ja kysyneet kokemuksiamme, Lindman lisää.
Porvoon kotihoito
- Palvelee kuukausittain noin 700 asiakasta, joista suurin osa on ikäihmisiä
- 140 työntekijää
- Lisätietoja www.porvoo.fi/kotihoito