8.11.2023

Inkoon kunta vahvistaa ICT-kumppanuuttaan Tieran kanssa 

Inkoo ja Tiera päivittivät vuonna 2017 tehtyä sopimusta kunnan perus-ICT-palveluiden tuottamisesta. Sopimukseen otetaan mukaan mahdollisuus laajentaa kunnalle tarjottuja palveluita. 

”Tiera on ollut Inkoon kunnalle luotettava ja etenkin kauas katsova kumppani. Olemme yhdessä kehittäneet sekä palvelua että ICT-infraa vastaamaan tämän päivän jatkuvasti muuttuviin tarpeisiin. Varsinkin pienelle kunnalle, kuten Inkoo, Tiera yhteistyökumppanina on kyennyt tarjoamaan leveämmät ”hartiat”, joihin voi luottaa mitä erilaisimmissa tilanteissa”, kommentoi Inkoon hallintojohtaja Eija Taskinen.

Inkoon oli luontevaa jatkaa sopimusta, sillä kunnassa on koettu Tiera luotettavaksi kumppaniksi, jonka palvelut ovat toimineet hyvin ja yhteistyö on ollut sujuvaa. Inkoon kokemuksen mukaan Tiera on ollut joustava ja sitoutunut kumppani muutostilanteissa sekä palveluiden kehittämisessä. Tiera pystyy tuottamaan loppukäyttäjäpalvelut sekä suomeksi että ruotsiksi, mikä on tärkeä kriteeri kaksikieliselle kunnalle. 

“Olemme tyytyväisiä, että voimme jatkaa hyvin sujunutta yhteistyötä Inkoon kunnan kanssa. Kävin tutustumassa Inkoon palvelutarpeisiin paikan päällä kiertämällä eri yksiköissä. Tutustumiskierros konkretisoi asiakkaan haasteet, joiden pohjalta pystyttiin löytämään ratkaisuja asiakaslähtöisesti. Haluamme tulevaisuudessakin varmistaa hyvän asiakaskokemuksen panostamalla sujuvaan yhteistyöhön”, kertoo Teemu Kolkka, Tieran ulkoistamispalveluiden palvelupäällikkö. 

Tiera tuottaa tällä hetkellä Inkoon kunnalle kattavasti käyttäjäpalveluita, kyberturvapalveluita, hybridi-infrapalveluita sekä tietohallinnon asiantuntijapalveluita, kuten palvelunhallintaa ja kehitystä. Uuteen sopimukseen otettiin mukaan myös mahdollisuus laajentaa yhteistyötä AV-perustukeen, mobiililiittymien hallintaan sekä tietohallinnon johtamiseen asiantuntijapalveluna.  

”Olemme pidemmän aikaa tehneet yhteistyötä Inkoon kunnan kanssa, tuottaen ja kehittäen kunnan ICT-palveluita, sekä yhdessä kokeneet ja toteuttaneet hyvinvointialueuudistukset tuomat muutokset kunnan näkökulmasta. Lähtökohtaisesti Inkoo on hakenut ICT-kumppanuutta erilaisten arjen tilanteiden ratkaisemiseen, sekä ICT-kumppania yhteiselle matkalle tulevaisuuden ICT-tarpeiden täyttämiseen. Olemme iloisia, että nämä asiat välittyvät Inkoolle ICT-arjessamme, ja tulemme jatkossakin jatkamaan tiivistä yhteistyötä kunnan kanssa”, sanoo Tieran liiketoimintajohtaja Jyri Lehtonen.