Tieran Varhaiskasvatus­kilpailutus etenee

Tieran varhaiskasvatuksen toiminnanohjauspalvelun kilpailutusvalmistelut etenevät. Tavoitteenamme on ensimmäisellä vuosipuoliskolla 2021 tarjota omistajakunnillemme valmiiksi kilpailutettu tuote käyttöönotettavaksi kunnan varhaiskasvatuspalvelujen järjestämisen tarpeisiin. Hankinnan tavoitteena on saada Tieran omistaja-asiakkaiden käyttöön kustannustehokas, toimialan määrittelemää tavoitetilaa tukeva SaaS-palvelu. Hankintailmoitus julkaistaan vielä kuluvan vuoden aikana.

Työ on edennyt hankintadokumenttien viimeistelyvaiheeseen. Kilpailutuksen valmistelutyössä huomioidaan myös tulevaisuuden kehitys- ja integrointitarpeet tulevaa DigiOne kokonaisuutta ajatellen. Tällä varmistetaan, että tulevien vuosien aikana on mahdollista kehittää varhaiskasvatuksen palvelua tai siihen olennaisesti liittyviä integraatioita siten, että tieto kulkee saumattomasti läpi lapsen koko elinkaaren ja, että keskeiset toiminnot voidaan yhdistää eri käyttöliittymiin, erityisesti huoltajan käyttöliittymään.  

 

Keskeisinä lisäarvoina kunnan näkökulmasta Tieran tulevassa varhaiskasvatuksen palvelukokonaisuudessa ovat: 

  • Kuntayhteinen kehittäminen ja keskistetty toimittajahallinta 
  • Resurssien ja ajan säästäminen palvelun hankinnassa, ylläpidossa ja kehittämisessä 
  • Tuotantovalmis tuote ja moderni teknologia heti käyttöön  
  • Toiminnallisten komponenttien modulaarisuus ja alustan avoimuus  
  • Yhteensopivuus Tieran integraatioalustan kanss 
  • Palvelun ja teknisen ratkaisun kehittyminen kuntien tarpeiden mukaisesti 

Tällä hetkellä kunnissa pohditaan järjestelmien uudistamista ja toisaalta digitaalisten työkalujen hyödyntämistä laajemmin eri tehtävissä arjen toiminnan helpottamiseksi. Tähän viestiin Tiera pyrkii kilpailutuksella vastamaan. 

Tiera tulee toimimaan järjestelmätoimittajana kasvatuksen ja opetuksen toimialalla tulevaisuuteen suuntaavassa DigiOne -hankkeessa. DigiOne-yhteistyön tavoitteena on luoda oppimisen ja koulutuksen palveluita yhteen kokoava kansallinen digitaalinen palvelualusta. Koska opetus ja kasvatus liittyvät toisiinsa useillakin eri osa-alueilla, varautuu Tiera varhaiskasvatuskilpailutuksessa tulevaisuudessa mahdollisesti tarvittaviin rajapintoihin, jotta opetuksen ja kasvatuksen järjestelmät saadaan keskustelemaan saumattomasti toistensa kanssa.  

Tule mukaan kehittämään opetuksen ja kasvatuksen digitaalisia palveluja kunnan ja loppukäyttäjän tarpeisiin kuntayhteisesti! 

 

Lisätietoja: 

Taina Uusi-Illikainen
tuotantopäällikkö, Hyvinvointipalvelut, kasvatus ja opetus
Kuntien Tiera Oy
taina.uusi-illikainen(@)tiera.fi