Oulun kaupunki on Kuntien Tiera Oy:n uusin omistaja

Oulun kaupunginhallitus hyväksyi 22.5.2017 pidetyssä kokouksessaan päätösesityksen, jonka mukaan kaupunki merkitsee Kuntien Tiera Oy:n osakkeita. Kaupungin tavoitteena on ennen kaikkea tehdä kehittämisyhteistyötä muiden suurten kaupunkien kanssa mm. hallinnon ratkaisujen digitalisointiin ja älykkäiden kaupunkien tulevaisuuden ratkaisujen kehittämiseen liittyen.

- Maakuntauudistus muuttaa kuntasektorin rakenteita ja tulevaisuuden kuntien toimintojen kehittäminen edellyttää tiivistä yhteistyötä keskeisten edelläkävijäkaupunkien kanssa. Olemme rakentaneet kansallisia yhteistyöverkostoja erityisesti kuuden suurimman kaupungin, Helsingin, Espoon, Vantaan, Tampereen ja Turun kanssa, mutta yhteistyötä on tähän asti tehty lähinnä erilaisten kansallisten hankkeiden muodossa, taustoittaa Oulun kaupungin tietohallintopäällikkö Juhani Heikka päätöstä.

Suuret kaupungit tunnistivat tarpeen kehittämisyhteistyön tiivistämiselle ja toteuttamiselle pysyvämmässä rakenteessa, jonka avulla voidaan hallita kehitettyjen ratkaisujen jatkokehittäminen ja levittäminen laajempaan käyttäjäyhteisöön.

- Keskeisimmistä kehittäjäkumppaneistamme Espoo, Turku ja Tampere ovat jo Tieran omistajia. Kävimme yhteistyökeskusteluja alkuvuoden aikana ja totesimme, että jatkoyhteistyö edellyttää Tieran osakkaaksi liittymistä. Näemme, että kaupungin mahdollisuudet hyötyä Tieran yhteistyöverkostosta ovat merkittävät, Heikka sanoo.
 

Painopisteenä tulevaisuuden kaupungin toimintojen ja johtamisen kehittäminen

Oulun kaupungilla on jo käytössään valtakunnallinen palveluseteli- ja ostopalvelujärjestelmä, jonka edelläkävijäkaupunkina Oulu on toiminut alusta alkaen. Kevään aikana kaupunki jatkaa keskusteluja suurten kaupunkien kesken tulevaisuuden älykkäiden kaupunkien kehittämisyhteistyöstä.

- Yhteistyön painopisteiksi on hahmoteltu tulevaisuuden kuntien toimintojen ja johtamisen ratkaisujen kehittämistä, palvelujen digitalisointia, opetuksen ja kasvatuksen tietojärjestelmäkehitysyhteistyötä, maakuntiin siirrettävien toimintojen siirtymien suunnittelua sekä tulevaisuuden ICT-infrastrukruurin kehittämistiekarttojen laatimista, Heikka sanoo.

Kuntien Tiera Oy:n toimitusjohtaja Jyrki Halttunen on erittäin tyytyväinen Oulun päätökseen liittyä osaksi Tiera-verkostoa.

- Päivitimme strategiaamme kevään aikana ja yksi kasvupoluistamme on tarjota suurille kaupungeille yhteistyöalusta Smart City -ratkaisujen kehittämiseen. Haluamme tukea omistajiamme kuntayhteisessä kehittämisessä ja mahdollistaa kaupunkien elivoimaisuuden vahvistaminen. Oulun mukaantulon myötä Tiera-verkostossa on mukana jo neljä suurinta kaupunkia kuudesta, Halttunen sanoo.

 

Lisätietoja:

Jyrki Halttunen                                                    Juhani Heikka
Toimitusjohtaja, Kuntien Tiera Oy                       Tietohallintopäällikkö, Oulun kaupunki
jyrki.halttunen(at)tiera.fi / 045 8887 220              juhani.heikka(at)ouka.fi / 044 703 1627

 

Kuntien Tiera Oy 2015 / Rekisteriseloste
LinkedIn