Siilinjärvellä satsataan digitaalisten palveluiden kehittämiseen

Siilinjärvi ulkoisti ICT-ympäristönsä Tieralle ja nyt kunnassa on käynnistynyt vireä digitaalisten palveluiden kehitystyö. Tiera-kumppanuus tuo kunnalle selviä säästöjä ja mahdollisuuksia nopeaan palvelukehitykseen.

Siilinjärven kuntastrategiassa arvolupauksiksi on määritelty vastuullisuus, avoimuus, asukaslähtöisyys ja innovatiivisuus. Kunnan digijohtaja Tiia Häsä kertoo, että näitä lupauksia toteutetaan nyt innovatiivisuutta painottaen ja tuottamalla uusia hyviä digitaalisia palveluita kuntalaisille.

– Kuluttajille on tullut viime vuosina kiihtyvässä tahdissa uusia digitaalisia palveluja käyttöön, joten ihmisten vaatimustaso on noussut nopeasti. Edistämmekin nyt aktiivisesti hankkeita, jotka parantavat kuntalaisten ja yrittäjien digitaalisia palveluita ja houkuttelevat myös uusia asukkaita. Tällaisia ovat muun muassa sähköiset asiointipalvelut ja tiedotuskanavat sekä saavutettavuus, Häsä kertoo.

Digitalisaation myötä myös vuorovaikutusta kuntalaisten kanssa on tarkoitus lisätä.

– Uudet palvelut mahdollistavat paremman asiakaspalvelun ja voimme digitaalisten kanavien kautta kuunnella heidän ajatuksiaan ja mielipiteitään entistä paremmin, Häsä sanoo.

 

ICT:n ulkoistus teki tilaa kehittämiselle ja vähensi riskejä

Siilinjärven kunta ulkoisti ICT-palvelunsa Tieralle viime syksynä. Oman tietohallinnon rooli oli aiemmin ylläpitää ja kehittää oman organisaation työskentely-ympäristöä, eikä resursseja ollut digitaalisten palveluiden kehittämiseen. Kun ICT-palvelut ulkoistettiin, omia resursseja on voitu keskittää kehitystyöhön.

– ICT:n ostaminen palveluna on nykyaikaa. Se tuo myös säästöjä. Kun perustoiminnot ja konesalipalvelut hankitaan palveluntuottajalta, kunnan kiinteät kulut pienenevät. Myös riskienhallinta paranee, kun meillä on nyt 10 ammattilaisen sijasta 200 ammattilaisen laaja osaamisen kirjo käytössä, Häsä sanoo.

Häsä iloitsee siitä, miten Siilinjärvellä on voitu nopeasti aloittaa eri palvelualueiden yhteinen kehitystyö, jossa painotetaan hankkeita, jotka hyödyttäisivät mahdollisimman monia eri palveluja kunnassa. Hän on itse toiminut tässä eri tahoja yhdistävänä tahona ja kertoo innostuksen olleen suurta.

– Esimerkiksi sähköisen maksamisen palvelut mahdollistava jatkossa vaikkapa vene- tai autopaikan varaamisen ja maksamisen verkossa. Sama palvelu voi toimia myös tila- ja tonttivarauksen maksamisessa. Myös sähköiset allekirjoitukset, sähköinen arkistointi ja kunnan eri toimitilojen käyttökapasiteetin tuominen verkossa näkyville ovat listalla, Häsä kertoo.

Koronapandemia on jättänyt esimerkiksi kuntien erilaisia toimitiloja tyhjiksi. Jatkossa tällaiset tilat voisivat olla yhteiskäytössä ja varattavissa vaikka verkossa, jos ja kun etätyö yleistyy pysyvästi.

Siilinjärvi onkin profiloitumassa etätyön kehittäjäkunnaksi ja aikoo houkuttelee myös uusia kuntalaisia hyvillä digitaalisilla palveluillaan. Mitä paremmin asiat hoituvat verkossa, sen houkuttelevampi kunta on sellaisille, joilla on paikkariippumaton työ.

– Visiomme on olla etätyötä ja digitaalisuutta tukeva kunta, jossa on hyvä asua ja elää sekä tehdä samalla töitä muualle. Ympäristössämme on laaja työssäkäyntialue Iisalmea ja Kuopiota myöten. Digitaalisten palvelujen ja toimivan infran avulla olemme yhä houkuttelevampi vaihtoehto, Häsä sanoo.

 

Inhouse-kumppanin kanssa nopeasti tuloksia

– Kumppanuus inhouse-yhtiön kanssa on ollut erinomainen ratkaisu. Kaikkea ei tarvitse tehdä tai keksiä alusta alkaen itse. Hyödymme Tieran parhaiden käytäntöjen malleista, valmiiksi kilpailutetuista ratkaisuista ja lukuisten muiden kuntaomistajien kokemuksesta, Häsä sanoo.

Tiia Häsä on jo ehtinyt vaihtaa ajatuksia usean eri kunnan edustajan kanssa ja saanut ideoita Siilinjärven digipalveluiden kehittämiseksi ja tietoa palveluiden vaikuttavuudesta. Hän on myös ilahtunut Tieran laajasta palveluvalikoimasta.

– Ilman kumppanuutta emme voisi tunnistaa ja ottaa uusia palveluita näin nopeasti käyttöön. Nyt voimme toimia jopa proaktiivisesti ja poimia hyväksi havaittuja palveluita, joista ei ole ollut vielä edes puhetta, Häsä kertoo.

Siilinjärvellä inhouse-toimija on havaittu ylivertaiseksi hankintakanavaksi.

– Tieran omistaja-asiakkaana saamme valmiiksi kilpailutettuja tuotteita suorahankintoina tarjolle enemmän kuin itse ikinä ehtisimme kilpailuttaa. Se on suuri etu varsinkin pienten hankintojen kohdalla. Säästymme isoilta hankintaprosessiin liittyviltä töiltä, kuluilta ja riskeiltä, Häsä kertoo.

Tiia Häsä arvostaa erityisesti avoimuutta ja vuorovaikutusta, joka liittyy Tieran omistaja-asiakkuuteen. Kokemuksia asiakkaiden kesken voidaan vaihtaa ja niistä kerrotaan.

– Palveluita myös kehitetään yhdessä ja kaikkia osapuolia kuunnellen. Omistaja-asiakkaiden etu on aina keskeistä ja siksi kaikki tapahtuu samalla puolella pöytää neuvotellen.

Kiitosta Häsältä saa myös Tieran päätös perustaa ICT-yksikölle toimisto Siilinjärvelle. Kun kunnan IT-työntekijöitä siirtyi Tieralle, he voivat jatkaa työskentelyä tutulla paikkakunnalla, eikä heidän tarvinnut siirtyä pelkkään etätyöhön.